Ennalta uupunut tulevaisuuden tekijä - sekö minusta tulee isona?

Edelleen koetaan työn imua ja opiskelun iloa. Sen sanon heti alkuun. Viimeaikaiset luvut jaksamisen ja uupumisen tiimoilta ovat kuitenkin sellaisia, että enää ei olankohautus riitä eikä laastarointi auta; on kaivettava juurisyitä ja tarkistettava rakenteita. Näihin talkoisiin tarvitaan tekijöitä ja siksi asia on myös maaseutupoliittisesti tärkeä. Maaseudullakin on työllistäjiä joka lähtöön ja osaavan työvoiman saatavuus samaa kansallisesti jaettua huolta.

Ristipainetta aiheuttaa yhtä aikaa moni asia: työikäisten väki vähenee, nuorisoikäluokat pienenevät, työn tarjontaa ja kysyntää vaivaavat kohtaanto-ongelmat, minkä lisäksi olisi tarve pidentää työuria, sujuvoittaa opintoja, nostaa koulutustasoa, löytää tekijöitä ja saada veronmaksajia – samalla kun elämäntapa suosii istumista, työelämästä tuttu suorittaminen uuvuttaa jo opinnoissa, koulutustaso laskee, pudotaan väliin ja syrjäydytään, työura lyhenee molemmista päistä, näkymä suomalaisten liikkumattomuuden seurauksista synkkenee ja kustannuksia yhteiskunnalle tuntuu vain kertyvän.

Paljon näistä kaikista tietysti jo tiedetään, mutta yhä olemme saman edessä. Teen nyt muutamista viimeaikaisista julkaisuista nostoja, joiden kautta hahmottelen kokonaiskuvaa – ainakin itselleni.

Kohti koulutustavoitteita ja työelämää

Suomen menestyminen on perustunut korkeatasoiseen osaamiseen. Osaamisen ylläpitäminen ja vahvistaminen puolestaan edellyttävät jatkuvaa uudistumista, investointeja ja muutosjoustavuutta, kuten Aluekehittämisen suuntaviivat 2040 -julkaisussa todetaan (TEM 2022).

Nykyhallituksen asettaman tavoitteen mukaan vuonna 2030 puolet nuorista ikäluokista olisi suorittanut korkea-asteen tutkinnon. Tavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan toimia sekä korkea-asteella että toisella asteella ja perusopetuksessa. Tätä pidän tärkeänä jatkossakin. Käytännössä tarkoitettiin nuorten jatko-opintovalmiuksien parantamista ja koulutuspolkujen tehostamista, mutta lisäksi toivoisin, että koulutusverkko nähdään kokonaisuutena myös alueellisen saavutettavuuden ja paikkaperustaisten elinvoimatarpeiden näkökulmasta.

Työelämävalmiuksia ajatellen palasia on jo paikoillaan opintojen alusta alkaen. Työelämätaitojen opettaminen on ollut osa perusopetusta vuoden 2014 opetussuunnitelmauudistuksesta lähtien ja Tulevaisuuden työvoima 2030 -tarkastuskertomuksen (VTV 2021) mukaan taitoja on myös edistetty. Huoleksi kouluilla nousi kuitenkin kiire ja suuret erot oppilaiden lähtötasoissa.

Oppivelvollisuuden laajentumisen (1.8.2021 alkaen) myötä tavoitteeksi tuli, että koko ikäluokka suorittaa vähintään toisen asteen tutkinnon. Koulutuksen järjestäjille säädetyllä ohjaus- ja valvontavastuulla halutaan varmistaa työikäisille riittävät tiedot ja taidot eheään työuraan sekä kykyyn ja motivaation opiskella, edetä jatko-opintoihin ja tehdä työtä.

Tavoitteet ovat selkeitä, mutta todellisuudella on taipumus haastaa. Viimevuodet ovat ääriesimerkkejä, mutta muutenkin asioiden etenemiseen vaikuttavat yksilöiden, arjen ja alueiden erot, opiskelun ja ammattien sukupuolittuminen sekä yhteiskunnalliset kehityskulut ja rakenteelliset ratkaisut. Esimerkiksi Sivistyskatsauksessa (2023) todettuna naiset ovat olleet jo vuosikymmeniä miehiä koulutetumpia, sosioekonominen asema ja tausta aiheuttavat vaihtelua osaamisen tasossa, ja alueiden koulutusrakenne kaikkinensa heijastelee alue-eroja tuotanto- ja elinkeinorakenteissa. Loppupeleissä kouluttautumisen alueellisia eroja tai mahdollisuuksia tarkasteltaessa heikoimpaan asemaan näyttävät jäävän niin syrjäiset maaseutualueet kuin segregaation synnyttämät urbaanit periferiat (Laadukas toisen asteen koulutus kaikille, 2022).

Tavoitelukuja, todellisia lukuja, madonlukuja

Seuraavaksi muutamia viimeaikaisia lukuja. Niiden pohjalta jokainen voi mietiskellä mielessään erilaisia skenaarioita tulevaisuuden osaamisyhteiskunnalle – ja jatkaa sitten tekstiä eteenpäin.

• 50 %: Nykyhallituksen asettama tavoite on, että vuonna 2030 puolet nuorista ikäluokista suorittaa korkea-asteen tutkinnon. Toisin sanoen nykytilanteeseen verrattuna noin 100 000 enemmän. Kansliapäälliköiden viesti hallitusvaihdokseen (2023) oli tältä osin vielä kunnianhimoisempi: 70 %:n tasolla olisi mahdollisuus siirtyä OECD-maiden häntäpäästä lähelle kärkeä vuoteen 2040 mennessä.
• 70 %: Vuoteen 2040 mennessä myös useissa maakunnissa nuorisoikäluokat (16-20-vuotiaat) vähenevät nykytasosta (2022) reiluun 70 prosenttiin, osassa jopa alle sen. Viidessä maakunnassa kehitys lähtee laskuun jo nyt, loput muutama kerrallaan seuraavina vuosina. Vain Uudellamaalla nuorten määrä säilyy nykytasolla (Laadukasta toisen asteen koulutusta kaikille, OKM 2020).
• 79 % nuorista, joiden vanhemmista vähintään toisella on yliopistotutkinto, aikoo lukioon. Jos taas vähintään toisella vanhemmista on ammatillinen koulutus, lukioon aikoi 36 % (TAT Nuorten tulevaisuusraportti 2022).
• 47 % oli puolestaan ammatilliseen aikovien osuus nuorista, joiden vanhemmista vähintään toisella on ammatillinen koulutus. Jos puolestaan korkeasti koulutettu, niin osuus oli 12 % (emt.).
• 40 %: Lähes tämän verran nuoria haluaisi työllistää itse itsensä kevyt- tai toiminimiyrittäjänä Nuorten asenteet ja kokemukset itsensä työllistämisestä -kyselytutkimuksen mukaan (Yrittäjä –lehti 2022).
• 40 %:lla oppilaista (5. ja 8.luokkalaiset) fyysinen toimintakyky voi aiheuttaa haasteita arjen jaksamiseen (Move! 2022). Mittaustuloksissa on alue-eroja, mutta erityinen haaste istuva elämäntapa ja automatkat ovat maaseuduille. Samaa viestiä välitti myös Karvin (2022) arviointi koulujen lakkautusten vaikutuksista maaseudun ja saariston lapsiin ja kuntiin.
• 20 %: Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kouluterveyskyselyn (2021) mukaan noin viidesosa lukiolaisista kokee koulu-uupumusta; tytöistä 27,5 % ja pojista 11,6 %. Vuoden 2019 kyselyssä uupuneita oli 15,5 %. Muutoksessa on huomioitava korona-aika. Peruskoulun yläkoululaisten tulokset noudattavat lukion lukuja, mutta ammatillisen koulutuksen puolella luvut (2021) olivat alemmat (pojat n. 7 %, tytöt n. 17 %).
• 30 %: Korkeakouluopiskelijoiden terveys- ja hyvinvointitutkimuksen (KOTT 2021) tulosten mukaan joka kolmas korkeakouluopiskelija kärsii ahdistuksen ja masennuksen oireista. Opiskelijoilla oireita näkyi suhteessa enemmän kuin koko aikuisväestössä. Yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa opiskelevat naiset voivat huonoimmin, sillä 40 prosenttia heistä kertoi oireista.
• 85 % ammattikorkeakouluista sekä kaikki yliopistot ovat lisänneet opiskelijoille tarjottavia tuki- ja hyvinvointipalveluja viimeisen kahdentoista kuukauden aikana (Turun Sanomien liite 10.1.2023).
• 70 % oli vastaava osuus tukitoimia lisänneistä ammatillisen ja yleissivistävän (peruskoulu ja lukio) koulutuksen oppilaitoksista. Vapaassa sivistystyössä ja taiteen perusopetuksessa osuus on 30-40 %.
• 14 % yli 18-vuotiaista oli ilman mitään tutkintoa (Nuorisobarometri 2021). Samoissa prosenttiluvuissa (n. 15 %) on pysytellyt myös peruskoulutuksen varassa olevien työttömyys (Työvoimapoliittinen aikakausikirja 2022). Samalla suunta on se, että ilman tutkintoa tehtävät työt vähenevät nykyisestä huomattavasti (YLE 2.6.2022).
• 10,7 % oli 15-24-vuotiaiden työttömyysaste marraskuussa 2022. Kaikkineen työttömyysaste on 15-74-vuotiailla 6,8 % (HS vieraskynä 16.1.2023, Tilastokeskuksen työvoimatutkimus 2022).
• 140 000 henkilöä on kadonnut työelämästä. He eivät ole töissä, työttöminä, opiskelijoina tai työkyvyttömyyseläkkeellä (YLE 27.2.2023).
• 420 € keskimäärin yhteiskunta ja työnantajat menettävät jokaisesta tekemättömästä arkityöpäivästä. Nuorten aikuisten työuupumuksen todellinen hinta selviää vasta vuosikymmenien kuluttua (terveystaloustieteen professori Petri Böckerman, HS 19.2.2023).
• 100 000 – 1M€: Nuorisotyöttömyydessä näkyy nuorten syrjäytyminen, jonka ennalta ehkäisemisen merkitys tunnistetaan ja kustannuksia yhteiskunnalle osataan arvioida – laskutavasta riippuen elinaikana sadoista tuhansista reiluun miljoonaan euroon per yksilö (mm. Sitra & THL 2018, VTT).
• 3 Mrd € arvioidaan pelkästään liikkumattomuuden maksavan vuodessa (Liikuntaraportti, UKK-instituutti 2022). Omat menoeränsä seuraavat sekä syrjäytymisestä eri syineen, että mielenterveyden häiriöistä, jotka jo näkyvät isona osuutena mm. Kelan sairauspäivärahatilastoissa.
• 11 Mrd € oli OECD:n arvio mielenterveysongelmien (sis. päihdeongelmat) aiheuttamista suorista ja epäsuorista kokonaiskustannuksista Suomessa vuonna 2015 (Kansallinen mielenterveysstrategia 2020-2030).

Monta monessa ja nuorten jaksamisen kuormittajiakin jo tiedetään. Tutkimuksissa tunnistettuja tekijöitä ovat suuri työmäärä, pitkät työpäivät, aikataulutuksen ongelmat, motivaation puute, stressi sekä paineet itseltä, opettajilta, jatko-opiskelupaikoista ja/tai yhteiskunnalta. Myös elämäntavoilla, ravinnolla ja terveystottumuksilla on vaikutuksensa lapsen ja nuoren hyvinvointiin.

Vastavoimaksi mainituille on havaittu ainakin, että jo kohtuullinen määrä fyysistä aktiivisuutta vaikuttaisi suojaavan opiskelijoita koulu-uupumukselta ja koetulta stressiltä. Selvää on myös, että koululaisten ja opiskelijoiden voimavarojen sekä heihin kohdistuvien vaatimuksien tasapaino on laaja yhteisvastuun kysymys.

Omat ja muiden odotukset

”No mikäs sinusta tulee isona?” lienee tuttu kysymys meistä monelle. Luultavasti moni myös muistaa mitä on mahdollisesti vastannut. Nuorisoikäluokkien pienentyminen aiheuttaa yhä enemmän kiinnostusta ja ulkopuolisia odotuksia nuorille. Tällöin ”nuoret varmasti kokevat, että heitä revitään moneen suuntaan”, kuten Heikki Sirviö maakuntaliitosta totesi maaseutupolitikan neuvoston (MANE) Hyvä elämä Pohjois-Savossa -tilaisuudessa helmikuussa.

Peruskoulun jälkeen moni nuori on vielä epävarma tavoitteidensa, unelmiensa ja vahvuuksiensa suhteen. Vielä toisella asteellakin opiskelijat toivoivat enemmän tietoa oman juttunsa löytämisestä. Nämä(kin) on todettu tutkimuksissa jo vuosia sitten. Tästä esimerkkinä Vesalammen ja Salmela-Aron Sisäinen motivaatio ja kouluinnokkuus edistävät nuorten opintopolkuja -artikkeli (2014), jonka itsesäänselvän viestin takaa löytyy yhä tunnistettava ristiriita: nuori saattaa valita tavoitteensa ulkoisen tai sosiaalisen paineen vaikutuksesta sen sijaan, että ottaisi huomioon omat arvonsa ja sisäiset kiinnostuksen kohteensa. Ulkoinen motivaatio on ongelmallinen, sillä sen on todettu johtavan herkästi tavoitteesta luopumiseen vastoinkäymisiä kohdattaessa.

Onko siis sittenkin niin, että mitä aikaisemmin ja ehdottomammin nuorta ohjataan tekemään loppuelämää koskevia päätöksiä, sitä suurempi riski on päätyä ja ei-tavoitelluille ja ei-toivotuille poluille?

Odotukset työmarkkinoilla, työmarkkinoilta ja työmarkkinoille

Epävarmuus tulevaisuuden urasta heijastuu työmarkkinoille myös siten, että useat toiselta asteelta valmistuvat kokevat tarvitsevansa uuden toisen asteen koulutuksen. Laadukas toisen asteen koulutus kaikille -julkaisun (OKM 2022) mukaan tästä on työmarkkinoille sekä etua että haittaa.

Hyvää on se, että koulutus laajentaa yksilön osaamista. Huonoa taas se, että työmarkkinoille siirtyminen viivästyy, työura lyhentyy ja verokertymä pienenee. Seuratun perusteella näyttää myös siltä, että suurin osa toisen kierroksen aloittaneista ei suorita koko toisen asteen tutkintoa vaan ainoastaan tarvitsemansa osat. Koulutustarjontaa ja resurssien käyttöä ajatellen tarkoituksenmukaisempaa olisi siirtyä ensimmäisen toisen asteen tutkinnon jälkeen jatko-opintoihin tai työelämän tarpeisiin.

Tarpeita myös on, kuten tiedetään. Työvoimatiekartat -hankkeen loppuraportin (TEM 2023) kertomana pulaa on erityisesti sote- ja ICT-alan osaajista, varhaiskasvatuksen opettajista ja muutamista teollisuusammateista. Lisäksi valtakunnallista työvoimapulaa on monissa ravintola-alan ammateissa ja eräissä muissa palvelualan ammateissa.

Lisäksi työ, työkulttuuri sekä työ(markkinoide)n maantiede muuttuvat kaiken aikaa. Joskus nopeastikin, kuten korona on osoittanut: lyhyessä ajassa digitalisaatio, etätyö, monipaikkainen työ ja paikkariippumattomat ratkaisut ovat ryhtyneet toden teolla haastamaan niin alueellisesti kuin sukupuolittuneesti jakautuneita koulutus- ja työmarkkinoita sekä elinkeinorakenteita. Samalla huomaamme, että tietotalous voi olla maaseudunkin mahdollisuus (esim. MATTI-hanke), vallitsevaan työvoimapulaan voi löytyä apuja paikkariippumattomasta rekrytoinnista (esim. PAALI-hanke), yhteiskunta alkaa vastata itsestään tulevaisuuden tekijöiden toiveisiin ja/tai niin edelleen.

Kaikkien työpanosta tarvitaan

Työikäisen väestön vähetessä paineet eivät kohdistu ainoastaan nuoriin, vaan meihin kaikkiin. Monesti todetusti työuria olisi tarve pidentää alusta, keskeltä ja lopusta.

Yhä useamman olisi siis osallistuttava työhön, vaikka kaikki työmarkkinoille tulleet eivät ole tällä hetkelläkään töissä (Työvoimapoliittisen aikakausikirja, TEM 2022). Taustalla on kohtaanto-ongelmia, joissa esimerkiksi avoimet työpaikat ja työnhakijat saattavat olla eri paikkakunnilla, eri alojen osaamista voi olla vaikea yhteen sovittaa, osaamisen tasossa ja toiveissa on eroja tai työn hakemista ei koeta taloudellisesti kannattavaksi.

Kyse on myös rakenteellisesta (pysyvästä) työttömyydestä sekä taloudellisten kannustimien vaikutuksesta, kuten vaikka se, että työn hakua ei koeta taloudellisesti kannattavaksi. Uudempaa huolta aiheuttaa esimerkiksi se, mikä vaikutus fyysisen toimintakyvyn heikkenemisellä on fyysistä toimintakykyä vaativien ammattien tulevaisuudelle.

Koulutettua työvoimaa odotellessa tärkeää kompensaatiota on saatu yli 55-vuotiaista, joita on onnistuneesti kannustettu jatkamaan työssä. Ja vaikka nuorista saataisiinkin maksimaalisesti tekijöitä työmarkkinoille, tarvitaan silti avuksi työ- ja koulutusperustaista maahanmuuttoa sekä menestymistä kansainvälisillä työntekijämarkkinoilla.

Ennalta uupuva tulevaisuuden tekijä

On todellisuutta, mutta ei tavoite eikä kenenkään toive. Silti – ilman edellä lueteltuja lukujakin – jaksamisen ympärillä pyörivän yhtälön tai ajatuskulun saa näyttämään varsin karulta kierteeltä:

• Jatkuvasti pienenevien nuorisoikäluokkien fyysinen toimintakyky heikkenee jo kouluikäisenä, minkä lisäksi työelämästä tuttu suorituskeskeisyys on valunut opiskeluun, mistä myös muilla syin syrjäydytään, mikä kaikkineen aiheuttaa nuorille uupumusta ja mielenterveysongelmia jo ennen työuraa, josta oma toive voi olla epäselvä, mutta jolle kuitenkin pitäisi astua yhä koulutetummin ja nopeammin, jotta akuuttiin työvoimapulaan saataisiin ratkaisuja, työelämässä koettuun uupumukseen helpotusta, työelämään sosiaalista pääomaa ja osaamispääomaa sekä yhteiskuntaan tuottavuutta ja kaivattua kilpailukykyä.

”Nuoren pitää saada ihmetellä”, kuten koulu-uupumuksesta kirjoittanut Liisa Huhta totesi HS-artikkelissa (19.8.2022). Olen samaa mieltä: mieluummin työelämään viiveellä ja valmiimpana, kuin vauhdilla ja valmiiksi väsyneenä. Mistä lopulta myöhästyy, kun oppiminen on elinikäistä ja työ muuttaa muotoaan.

Huoli tulevaisuuden tekijöistä on kansallisesti jaettu ja siksi yhteistyössä on myös mietittävä, miten toimintakykyä saadaan yläpidettyä ja jopa nousemaan. Tai ne omat ja ulkoiset odotukset tasapainoon. Paljon vartijan roolia on helppo sovittaa sivistyskunnille, joille TE-palvelut 2024 -uudistuksen myötä siirtyvät myös työ- ja elinkeinopalvelut, mutta vastuu kokonaisuudesta on tässä ennen kaikkea mahdollisuus. Isossa kuvassa vastuuta on tietysti kannettava myös siitä, että koulutusresursseja ei säästetä minimiin samalla kun halutaan varmistaa mahdollisimman monen kouluttaminen, ja vielä tietyin tasotoivein.

Nuorilla joka tapauksessa on omiakin odotuksia elämälleen, kuten vaikka työn ja muun elämän tasapainon arvostaminen sekä kohtuullinen toimeentulo. Tämä todettiin muun muassa Nuorten tulevaisuusraportissa (TAT 2022) sekä eurooppalaisittain RURALIZATION -hankkeessa (Horizon 2020). ”Milleniaalit” ja Z-sukupolvi tulevat varmasti määrittelemään työn tekemisen tapoja ja paikkoja uudelleen, tai kuten työelämäasiantuntija Petteri Kilpinen totesi (Turun Sanomat 19.2.2023): ”Eri sukupolvien arvomaailmat törmäävät väistämättä toisiinsa”.

Lisää tietoa tulevaisuuden tekijöiden tuntemuksista saadaan 16.3.2023, kun julkaistaan sekä Nuorisobarometri 2022 sekä Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa (LIITU) -tutkimuksen 2022 tulokset. Keskustelu jatkukoon, kunhan toimeenkin tartutaan.