Maahanmuuttajien kuulumisen kokemuksiin vaikuttaa koko paikallisyhteisö

”Jos me halutaan, että ne ihmiset jää tänne, ja heistä tulisi yhteisön jäseniä, niin sitten pitää sen yhteisönkin tehdä jotakin.” Näin totesi eräs maaseudun paikkakunnalla työskentelevä maahanmuuttokoordinaattori. Kommentillaan hän tarkoitti, ettei kotoutuminen voi olla yksipuolisesti maahanmuuttajien vastuulla. Julkisessa keskustelussa kuitenkin syntyy helposti vaikutelma, missä pääasiassa maahanmuuttajat ovat erilaisten kotoutumista edistävien toimien kohteina. Vähemmälle huomiolle jää paikallisyhteisön merkitys, kuten myös arkipäivän kohtaamisten tärkeys. Erilaiset kohtaamiset ja sosiaaliset suhteet rakentavat kuulumisen kokemuksia, koska ilman muita ihmisiä on mahdoton kokea kuuluvansa minnekään. Kotoutumisen kaksisuuntaisuus myös edistää sosiaalisesti kestävän maahanmuuton toteutumista.

Jutellessani maaseudulla asuvien maahanmuuttajien kanssa olen kuullut useaan otteeseen, ettei maaseudulla paikallisiin suomalaisiin ole aina helppo saada yhteyttä tai luoda ystävyyssuhteita. Kyse ei välttämättä aina ole syrjinnästä, vaan totutuista tavoista. Siitä, miten asiat on totuttu tekemään ja mitä pidetään normaalina olemisena. Eräs tapaamani maahan muuttanut kuvaili asiaa näin: ”Meidän kulttuurissa halutaan olla lähellä ihmisiä. Mutta kun yrität (Suomessa) ottaa yhteyttä, kukaan ei halua olla läheinen sinun kanssa. Se on minulle vaikeaa.”

Toisin sanoen täkäläinen vuorovaikutuksen tapa kaventaa mahdollisuuksia ihmisten välisiin kohtaamisiin ja uusien ystävyyssuhteiden luomiseen. Kuitenkin juuri paikallisyhteisöissä rakennetaan niitä sosiaalisia verkostoja, jotka osaltaan vaikuttavat siihen jäävätkö maahanmuuttajat maaseudulle vai eivät, ja löytävätkö he esimerkiksi töitä. Tässä kokonaisuudessa kunnissa järjestetty kotoutumiseen liittyvä toiminta on merkittävässä asemassa.

Kuntien kotoutumiseen käyttämät resurssit kuitenkin vaihtelevat, ja myös kuntien maahanmuuttoon liittyvä strateginen suunnittelu on usein puutteellista. Kotoutumislain kokonaisuudistuksen (KOTO24) myötä kotoutumisen vastuu kuitenkin siirtyy kunnille, jolloin kotoutumisen paikallisen tason merkitys vain vahvistuu. Lain yhtenä tavoitteena on edistää hyviä väestösuhteita ja yhteiskunnan vastaanottavuutta. Näitä halutaan edistää arjen vuorovaikutuksessa, esimerkiksi edistämällä ihmisten välistä vuorovaikutusta järjestämällä kohtaamispaikkoja ja ystävätoimintaa.

Tämä kuitenkin vaatii sitä, että ihmiset aidosti innostuvat asiasta, tulevat mukaan toimintaan ja ottavat asian omakseen. Paikallisyhteisöjen jäsenet osallistuvat aina tietoisesti tai tietämättään kotoutumisen prosessiin. Kotoutuminen ei tapahdu ”tuolla jossain”, eikä sitä voi sysätä pelkästään henkilöille, joiden työnkuvaan asian edistäminen virallisesti kuuluu, kuten maahanmuuttokoordinaattoreille.

Sosiaalisten kohtaamisten uudelleen ajattelusta opin tärkeän läksyn entiseltä naapuriltani. Hän osoitti, että muita ihmisiä voi lähestyä oma-aloitteisesti. Olin muuttanut uudelle paikkakunnalle ja kyseinen naapurin rouva ilmestyi jossain vaiheessa kotiovelleni juttelemaan. Tapa oli epätyypillinen ja alkuun outokin, mutta ymmärsin sen merkityksen myöhemmin. Naapuri halusi osoittaa välittämistä. Myöhemmin huomasin, miten kyseinen naapuri meni tervehtimään uusia asukkaita jo usein silloin, kun näki heidän olevan muuttopuuhissa. Vuosia myöhemmin tajusin, että naapurini arkipäiväinen kotiovelle ilmaantuminen oli ollut alku vastavuoroiselle ystävyydelle. Koskaan ei tiedä mihin kaikkeen voi johtaa se, että menee ja sanoo jollekin ”Hei, mitä kuuluu?”