Maaseutuyhteisöjä vahvistamaan

Kun monet talouden käytännöt ovat joka tapauksessa muutoksessa siirryttäessä pakon edessä käyttämään enemmän uusiutuvia ja kierrättämään uusiutumattomia luonnonvaroja, avautuu tilaa vaihtoehtoisille menettelyille, mikäli niihin ymmärretään, ehditään ja uskalletaan tarttua. Maaseutupolitiikan neuvoston rahoittamassa tutkimushankkeessamme olemme analysoineet maaseutuyhteisöjen kohtaamien kriisien luonnetta ja niihin vastaamista.

Eroon keskittämisestä keskittämisen vuoksi

Tuhoisinta maaseutuyhteisöille ja niiden taloudelle on tällä hetkellä keskittyminen ja keskittäminen. Globalisaatio kilpailuttaa toimijoita, raaka-aineita ja osaamista maapallon laajuisesti. Kuten Ylen kolumnisti Joona-Hermanni Mäkinen hiljattain totesi, nykyinen markkinatalous keskittää varallisuutta ja synnyttää herkästi oligopoleja ja monopoleja. Ilman rajoituksia nykyisillä arvoketjuilla on taipumusta imeä resursseja keskuksiin kunnissa, maakunnissa, valtakunnallisesti ja lopulta globaalisti. Niin kauan, kun seuraamme tätä logiikkaa, keskittyminen ei pysähdy Suomen rajojen sisäpuolelle.

Tuotannollisen toiminnan lisäksi myös pankkitoiminta, investoinnit, vakuutusala ja suurin osa verotuksestamme toteuttavat samaa keskittämislogiikkaa. Valitettavasti tapahtunut on suurelta osalta oman toimintamme tulosta, kun keskittämällä keskitetään asioita, joissa olisi myös vaihtoehtoja. Esimerkiksi kouluverkkoa on karsittu paljon kovemmalla kädellä kuin mitä oppilaiden määrä olisi edellyttänyt. Päätökset on tehty laskennallisilla kertoimilla, eikä missään ole enää kyläkoulujen lakkauttamisen jälkeen vaadittu virkamiehiä ja heidän neuvojensa varassa toimineita päättäjiä tilille, kun luvattuja säästöjä ei ole syntynytkään.

Kiilaa neuvokkaalla toiminnalla

Tämä kehityskulku ei ole kuitenkaan väistämätön, vaan keskittymisen logiikassa on murenemansa, joihin voi iskeä neuvokkuuden kiilaa. Silloinkin onnistumisella on ehtonsa, joista on huolehdittava. Ensinnäkin talouden globalisaatio on samalla nostanut paikallisuuden ja autenttisuuden arvoa. Sähkön ja energian tuottaminen uusiutuvista lähteistä taas mahdollistaa paikallista omavaraisuutta. Jos tuotanto pidetään omissa käsissä, esimerkiksi kylän kokoluokan energiaratkaisu on mahdollinen.

Hajautuva tuotanto ei yksin riitä, vaan rahoituksen, investointien ja pankkialan murroksesta on myös saatava nousemaan maaseutusovelluksia alusta- ja jakamistaloudesta. Jakamistalous toimii missä tahansa, missä on toimiva verkko, mutta paikkariippumaton liike- ja palvelutoiminta edellyttää valokuidulla syntyvän symmetrisen yhteyden molempiin suuntiin. Taloudellinen toiminta edellyttää toimivaa infraa, myös maaseudulla, mutta markkinavoimien varassa taajamien ulkopuolella jäädään mobiiliverkon varaan. On jo nähtävissä, että vain siellä missä on yhteisöllisesti, esimerkiksi kunnan toimesta rakennettu kattava valokuitu, on tulevaisuutta sekä elinkeinoille että palvelujen järjestämiselle. Maaseudun uudet käytännöt vaativat sekä yksityistä, julkista että kolmatta sektoria, ja niiden roolien pitää voida elää ja muuttua. Uudet työnjaot muuttavat vallanjakoja, ja niihin pitää olla valmiutta.

Vahva alusrakenne kantaa

Yhteisöjen kestävyys lepää alueilla yhteiskunnallisen aluskasvillisuuden varassa, sen lannoittamisella ja tukemisella on nyt ratkaiseva hetkensä. Jos alusrakenne on vahva, ei olla paikallisesti niin riippuvaisia poikkeusyksilöistä ja tähdenlennoista. Kylätoiminta on maaseudulla avainasemassa. Paikallisraha ja sen piirissä tapahtuvalle vaihdolle perustuva paikallisvero on yksi tapa osoittaa, että asiat voi hoitaa reilumminkin.

Ammattikoulutuksen muuttuessa digitaaliseksi ja siirtyessä luokista yrityksiin keskittäminen menettää voimaansa, jos opintojaan voi suorittaa myös maaseudulta käsin. Jos ammatillisen koulutuksen paikat määräytyvätkin nuorten määrän sijasta opetuksen järjestämisestä kiinnostuneiden yritysten sijainnin mukaan, koulutuskartta näyttääkin kovin toisenlaiselta, ja nuorisoresurssin valumisen maaseudulta voi vähentyä.

Ihmiskunnan kehityksen isoja kaaria tutkivat puhuvat transformaatiosta, joka murtaa fossiilisille raaka-aineille perustuneita talouksiamme ja yhteiskuntiamme. Sen ei odoteta tapahtuvan suurena vallankumouksena, vaan nimenomaan ruohonjuuritason murenemina – ihmisten ja yhteisöjen luomina uusina, yksittäisinä käytäntöinä, jotka ajan oloon kuluttavat valtavirralle uuden suunnan.