Metropolivaltion rakentamiselle tarvitaan vaihtoehto

Aluerakenne muuttuu

Suomen valtion aluerakennetta 1960-luvulta 1990-luvun alkuun nimitetään hajautetuksi hyvinvointivaltioksi. Se perustui koheesiopolitiikkaan ja alueellisten erojen tasoittamiseen. Talouskasvua haettiin hyödyntämällä koko valtakunnan alueen resursseja.

1990-luvulla siirryttiin hajautetun kilpailuvaltion kauteen. Tasa-arvon edistämisen sijaan päätavoitteena oli luoda edellytyksiä pääoman kasautumiselle. Alueellisen kehittämispolitiikan ydintavoitteena oli luoda maan eri osiin seudullisia kokonaisuuksia kilpailukykyisine kaupunkiseutuineen. Seuduilla oli omat erityispiirteensä, joihin niiden mahdollisuudet perustuivat. Vaikka maaseutumaiset ympäristöt menettivät merkitystään, säilyivät eri alueet keskuskaupunkeineen osana valtakunnan toiminnallista aluetta.

Metropolivaltio vai monikeskuksinen malli?

Uudet tuulet kuitenkin puhaltavat ja metropolivaltion puolesta puhuvien äänet voimistuvat. Helsingin pormestari pitää isänmaan kohtalonkysymyksenä sitä, että metropolin erityisasema ymmärretään oikein. Helsingin intressien edistäminen on hänen mielestään työtä koko Suomen hyväksi. Tästä syystä pääkaupungin menestystä ei pidä estää lietsomalla keinotekoisia vastakkainasetteluja.

Pormestarin puheenvuoro, joka on esimerkki laajemmasta keskustelusta, sisältää ajatuksen siitä, että valtion eri osat eivät ole toisiinsa nähden yhtä arvokkaita. Tämän ajattelutavan mukaan vain metropoli ja siihen kytkeytyvät kaupunkiseudut voivat pärjätä globaalissa kilpailussa ja kiinnittää Suomen kansainvälisesti merkittäviin kasvun verkostoihin. Tästä näkökulmasta toimintojen hajauttaminen on tehotonta tekohengitystä, kun puolestaan satsaukset pääkaupunkiseutuun ovat satsauksia koko kansakunnan menestykseen.

Se, miten metropolin menestys säteilee muualle valtakuntaan, on jäänyt tässä keskustelussa varsin niukalle huomiolle. Epäselvää on myös se, mikä on muiden yhdyskuntien ja alueiden tehtävä suurimman kaupunkiseudun vahvistamisessa.

Monikeskuksisuuden puolesta

Mitä maaseudun asian ajajan tulisi suhtautua tähän keskusteluun? Onko maaseudun kannalta väliä, jos kaupunkijärjestelmä kehittyy entistä yksinapaisemmaksi?

Maaseudun resurssit eivät yleensä ole pelkästään paikallisia, joten monisäikeiset alueen erityispiirteitä ja työnjaollista erikoistumista heijastelevat vuorovaikutussuhteiden verkostot ovat maaseudun kannalta välttämättömiä. Kun vain harvat maaseutupaikkakunnat kytkeytyvät suoraan pääkaupunkiin, on maaseudun paikkaperustainen kehittäminen höystettynä metropoliin kytkeytyvillä mahdollisuuksilla harvojen mahdollisuus. Sen vuoksi monikeskuksinen aluerakenne on maaseudun tulevaisuuden kannalta yksinapaista parempi vaihtoehto.

Maaseutu-kaupunki –nokittelu, jota on kommentoitu myös tällä foorumilla, on sivujuoni paljon tärkeämmässä keskustelussa, joka koskee maakuntakeskusten ja pienempien kaupunkien roolia ja asemaa tulevaisuuden Suomessa. Sen myötä ratkeaa, mitä perusteluja maaseudun olemassaololle voidaan esittää.