Uusien sote-rakenteiden kehittämisessä tarvitaan myös kokemuspohjaista paikallistietoa

Vuosien 2017–2019 aikana toteutetussa tutkimuksessa lähestyimme alueellista yhdenvertaisuutta sote-palveluissa kahden vuoden 2017 alusta toimintansa aloittaneen maakunnallisen sote-organisaation kautta. Näistä molempien toimintaympäristöä luonnehtii keskuskaupunki ja sitä ympäröivät maaseutualueet.

Tulosten perusteella alueellisen yhdenvertaisuuden toteutumisen kannalta on keskeistä, että organisaatioiden avaintoimijat ymmärtävät paikallisen erilaisuuden asettamia haasteita, mutta ovat myös kykeneviä tunnistamaan sen kautta avautuvia mahdollisuuksia. Vielä tällä hetkellä maakunnallisten organisaatioiden johtotehtävissä toimii ihmisiä, joilla on joko aiemman työnsä tai henkilökohtaisen elämänsä kautta omakohtaista kosketusta maaseutujen arkeen. Ei kuitenkaan ole takeita, että tätä kokemusperustaista asiantuntemusta on käytettävissä myös tulevaisuudessa, jollei siihen erikseen kiinnitetä huomiota.

Tarveperustainen osallisuus ei yksin riitä

Paikallistiedon kerryttämiseksi tutkimukseemme osallistuneet organisaatiot olivat toiminnan käynnistymisvaiheessa järjestäneet erilaisia kunta- ja kyläkierroksia. Viranhaltijoiden, yhdistysten sekä alueen asukkaiden keskinäisen vuoropuhelun myötä kehittämistyön tueksi saatiin arvokasta tietoa paikallisyhteisöjen arjesta sekä eri puolilla toiminta-aluetta asuvien ihmisten toiveista ja tarpeista. Samalla luotiin pohjaa keskinäiselle yhteistyölle ja luottamukselle: on tärkeä tietää, keitä ovat ne ihmiset, jotka uudessa organisaatiossa tekevät päätöksiä ja mitä he asioista ajattelevat.

Toiminnan vakiinnuttua myös kansalais- ja asiakasosallisuus saivat vakiintuneempia muotoja. Sote-uudistusta ohjanneen lainsäädännön mukaisesti organisaatioihin perustettiin koko maakunnan kattavia asiakasneuvostoja ja -raateja. Näiden kokoonpanossa on mahdollisuuksien mukaan otettu huomioon alueellinen ulottuvuus, mutta ensisijaisesti ne kuitenkin palvelevat tietyn organisatorisen palvelulohkon tarpeita, esimerkkeinä ikääntyvien tai vammaisten palvelut. On kuitenkin vaara, että – sinällään erittäin tärkeän tarveperustaisen näkökulman korostuessa – kokonaisvaltainen ymmärrys ihmisen ja hänen elinympäristönsä välisestä suhteesta hyvinvoinnin rakentumisessa jää katveeseen.

Paikallistiedolla on edelleen oma tärkeä roolinsa

Paikallisnäkökulman systemaattinen sisällyttäminen osaksi maakunnallisten sote-organisaatioiden osallisuuden rakenteita ja toimintakäytäntöjä on merkityksellistä paitsi palvelujen toimivuuden myös niiden tehokkuuden kannalta. Näin saadaan tietoa esimerkiksi siitä, miten toteuttaa hoitotarvikejakelu siten, että palvelu on mahdollisimman helposti ja joustavasti kuntalaisten saatavilla. Sivuuttaa ei pidä myöskään niitä laajempia heijastevaikutuksia, joita sote-organisaatioissa tehdyillä päätöksillä on paikallisyhteisöjen elinvoimaisuuden ja edelleen ihmisten hyvinvoinnin yleisempien edellytysten turvaamisessa. Kuten eräs haastateltavamme tilannetta kuvasi: ”lääkejakelun kilpailuttaminen maakuntatasolla säästää ehkä lääkekuluissa, mutta samalla se voi tarkoittaa kuoliniskua paikalliselle apteekille ja lähikaupalle – ja loppupäässä myös tämä tulee kalliiksi”.

Palvelurakenteiden ja sote-integraation ohella onkin ryhdyttävä miettimään keinoja, joiden kautta suunnittelua ohjaavan kunta- ja maakuntatason tiedon ja keskitetyn päätöksenteon tueksi saadaan riittävästi käyttöön myös hienojakoisempaa paikallisia erityistarpeita ja olosuhteita kuvaavaa tietoa.