Maaseutu ei ole tietotalouden erämaa

Maailmantalous muotoutuu yhä voimakkaammin tietotalouden ehdoilla. Tämä koskee niin kaupunki- kuin maaseutualueita. Tarkastelimme Maaseudun kestävyysmurroksen talous – tietotalouden suunnat,

vaihtoehdot ja kehittymisen edellytykset (MAASTIETA) -hankkeessa tietotalouden lähtökohtia ja mahdollisuuksia maaseudulla. Näkökulmana oli erityisesti se, miten tietotalous voisi edistää kestävyysmurrosta maaseudulla. Lisäksi tutkimme tietoliikenneyhteyksiä kuntien digitaalisten kehitysmahdollisuuksien määrittäjinä Suomessa. Kestävyysmurroksen näkökulmasta suurin tietotalouspotentiaali kytkeytyy siihen, miten maaseudun yritykset ja maaseudun oma toimintatapa voivat muuttua ja suuntautua uudelleen.

Tietotalous / tietointensiivinen talous

Tietotalous on kulutus- ja tuotantojärjestelmä, jossa tieto ja osaaminen (ns. inhimillinen pääoma) ovat keskeisiä menestystekijöitä fyysisten tuotannontekijöiden sijaan. Se nojaa korkean osaamisen ammatteihin, tietoon ja korkeaan teknologiaan sekä kykyyn hyödyntää soveltavaa tutkimusta. Kyse voi olla sekä tuotteista että palveluista, sekä perinteisistä että uusista. Ilman korkeaa osaamista, pääsyä koulutusjärjestelmiin ja innovaatioiden tukemista ei ole tietotaloutta. Seuraava, vahvasti maaseutuunkin osuva tietotalouden nousuaalto tulee vihreän siirtymän ja vastuullisuuden kautta, ja se koskee kaikkia arvoketjun osia. Tietointensiivinen talous lisää ja edellyttää maaseudun ja kaupungin vuorovaikutusta.

Maaseudun tietotalous

Käsitys maaseudun tietotaloudesta rakentuu pitkälti sille, miten sitä (politiikassa) sanoitetaan ja millaisia politiikkatoimia siihen kohdennetaan. Tietotalouspuhe koskee harvoin maaseutua, eikä maaseutupuhe juurikaan käsittele tietotaloutta. Maatalous- tai luonnonresurssipohjainen talousmäärittely jättää tahattomasti huomiotta muita maaseudun toimialoja, kasautumisetuja korostava talouskäsitys taas kuvaa maaseudun lähtökohtaisesti kaupunkien talouksia heikommaksi. Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiorahoituksen alueellinen vinous on sekä sen yksi syy että seuraus.

Tietointensiivinen talous maaseudulla voi olla sekä maaseutuerityistä tietotaloutta että tietotaloutta maaseudulla. Ne ilmenevät seuraavilla tavoilla:

1. Paikasta riippumattomana tietotyönä (esim. tutkimus, konsultointi, ohjelmistotyö, digitaalisen tiedon vienti hoitotyöhön) maaseudulla: etätyö mahdollistuu tietoliikenneyhteyksien parantuessa ja lieventää maaseudun talouden sijaintihaittaa.
2. Erilaisina sovelluksina maaseudun perinteisillä toimialoilla ja elinkeinoissa, jotka ovat jo osa globaaleja arvoketjuja (digitaaliset ja kerättyyn/syntyvään tietoon perustuvat sovellukset, joissa data on kauppatavaraa; esim. maa-, puutarha- ja metsätalouden sovellukset)
3. Tietotalouden uusina maaseutuspesifeinä sovelluksina (esim. hiljaisuuden, luonnonäänien, kylmyyden, pimeyden tai maaseudun maiseman ja kulttuurin hyödyntäminen digitaalisin keinoin, maaseudulle räätälöidyt palvelut esim. terveydenhuollossa ja koulutuksessa)
4. Tietotalouden mahdollistamina innovaatioina: uusilla, digitalisaation perustuvilla kytkennöillä ja esim. jakamisalustoilla syntyy uudenlaista (paikallis-)taloutta ja yrittäjyyttä mahdollistamaan kestävyysmurrosta.

Tietoliikenneyhteydet ja kuntien mahdollisuudet hyötyä digitalisaatiosta

Tietotalous ei ole mahdollista ilman toimivia yhteyksiä. Tietoliikenneyhteyksien rakentamisella on pyritty takaamaan jokaiselle pääsy nopeisiin laajakaistayhteyksiin. Kuntien välillä on kuitenkin suuria eroja digitaalisessa infrastruktuurissa ja sen tarjoamien mahdollisuuksien hyödyntämisessä. Digitaalista kuilua kuntien välillä on osoitettavissa silloinkin, kun otetaan huomioon erot väestörakenteessa, sosioekonomisessa taustassa ja koulutusasteessa. Ilman politiikkatoimia digitaalinen kuilu maan sisällä olisi kuitenkin todennäköisesti vielä suurempi.

Tietoliikenneyhteydet vaikuttavat merkittävästi kuntien mahdollisuuksiin hyödyntää digitalisaatiota paikkariippumattomassa yhteiskunnassa. Myös käytössä olevalla teknologialla on merkitystä: etätyö edellyttää yhteydeltä luotettavuutta ja nopeutta, etäterveyspalvelut taas yleisemmin saatavuutta. Etätyön yleistymisen esteinä ovat erityisesti maaseutumaisissa ja huonon digitaalisen infrastruktuurin kunnissa kiinteän laajakaistan heikko saatavuus ja mobiiliyhteyksien alhaiset latausnopeudet.

Eri tietoliikenneyhteysmuotojen (mobiili, kiinteä laajakaista) hyvä saatavuus keskittyy samoihin kuntiin.

Monipaikkaisuus merkitsee kausittain muuttuvaa verkkokuormitusta ja siitä johtuvaa vaihtelua mobiiliyhteyksien latausnopeudessa. Kausivaihtelun merkitys mobiiliyhteyksien nopeuksiin on suurin harvaan asutun maaseudun kunnissa. Viime vuosina mobiiliverkon latausnopeudet ovat parantuneet eniten kaupunkikunnissa, missä latausnopeudet ovat olleet jo entuudestaan parhaimmat. Heikointa kehitys on ollut monipaikkaisesti asutuissa maaseutukunnissa. Kehityksestä voidaan tehdä kaksi päätelmää. Ensinnäkin, tietoliikenneinvestoinnit ovat keskittyneet kaupunkeihin. Toiseksi, monipaikkaisuutta ja väestön liikkuvuutta on tunnistettu ja huomioitu heikosti nopean mobiiliverkon rakentamisessa.

Tämä lisää tietoliikenneyhteyksiin liittyvää kuntien välistä eriarvoistumista ja syventää osaltaan digitaalista kuilua

Eri tietoliikenneyhteysmuotojen (mobiili, kiinteä laajakaista) hyvä saatavuus keskittyy samoihin kuntiin. Kiinteän nopean laajakaistan puuttuessa kunnasta puuttuvat usein myös nopeat mobiiliyhteydet. Tämä lisää tietoliikenneyhteyksiin liittyvää kuntien välistä eriarvoistumista ja syventää osaltaan digitaalista kuilua. Erityisen haitallisena kehitystä voidaan pitää monipaikkaisille kunnille, jotka todennäköisesti voisivat eniten hyötyä digiloikasta. Heikot tietoliikenneyhteydet vähentävät kunnille tärkeiden monipaikkaisuuden mahdollisuuksien kuten etätyöskentelyn ja -opiskelun sekä digitaalisten palveluiden hyödyntämistä, ja eriyttävät sekä maaseutua kaupungeista että maaseutualueita toisistaan. Siinä missä maaseudun tiestössä on edelleen korjausvelkaa, maaseudun digi-infrassa on investointivelkaa, ja molempia on purettava.

Politiikkasuositukset

1. Digitalisaation hyödyt eivät ole realisoituneet maaseudulla huolimatta Maaseuturahaston ja kansallisen maaseutupolitiikan panostuksista. Pelkillä maaseutupolitiikan omilla toimilla maaseudun talous ei pysty vaikuttamaan riittävästi tietotalouden syntyyn maaseudulla. Tietotalouden toimintaedellytysten luominen kuuluu ensi sijassa sektoriministeriöille. Kun sitä edistäviä ohjelmia käynnistetään, on selvitettävä, keitä ne koskevat ja mitä kerrannaisvaikutuksia niistä koituu eri alueille (esim. Business Finlandin biotaloustoiminnan kaupunkivetoisuus). Vaikuttavat toimet edellyttävät eri politiikkalohkojen ja ministeriöiden (osastojen) välistä yhteistyötä. Maaseudun tietotalous ja maantieteellinen ulottuvuus tulee saada osaksi TEM:n vastuulla olevaa TKI-järjestelmän uudistamista, sen tietotalouspolitikkaa ja elinkeinojen kehittämispolitiikkaa. OKM:n vastuulla on myös maaseudun tietotalousosaaminen ja -koulutus, LVM:llä taas tietoliikennepolitiikka maaseudulla.
2. Vakiintuneet työn- ja vallanjaot toistuvat maaseudun perinteisten arvoketjujen tietotaloustuessa. Tieto kulkee harvoin ylhäältä alas ja vaikuttaa siihen, kenellä on tai ei ole pääsyä tietoon ja siitä koituvaan hyötyyn. Syntyvän uuden datan omistajuudesta on huolehdittava maaseudulla. Olennaista on turvata sekä kohtuullinen korvaus kerättävän datan myynnistä tietotalouden käyttöön, että sen hyödyntäminen oman toiminnan kehittämiseen. EU:n tietosuoja-asetuksesta (GDPR) on tehtävä riittävän tiukka kansallinen tulkinta, jotta maaseudulla syntyvä data ei jää pimentoon.
3. On panostettava maaseudun yrittäjien valmiuksiin ottaa käyttöön tietotalouden innovaatioita, sovelluksia ja teknologiaa. Suomen Yrittäjät, neuvonta- tuottajajärjestöt ovat tahoja, joiden toimia tarvitaan, myös edunvalvonnassa kuntien ja valtion suuntaan. Tarvitaan tukea innovaatioihin, ja koulutusta erityisesti pienten yritysten toimijoille. Vastuutaho: Suomen Yrittäjät, tuottaja- ja neuvontajärjestöt
4. Maaseudun tietotaloutta tunnetaan huonosti. Tietotalouden kehittämishankkeita kannattaisi käynnistää esimerkiksi keräämään tarinoita sen sovelluksista, ja kuvaamaan erilaisia tietotaloustumisen polkuja – miten pitkällä se on eri toimialoilla ja alueilla, ja miten se mahdollistaa maaseudun yritykselle korkean osaamisen käytön kaupungeista käsin. Vastuutaho: Maaseutuverkosto. Tietotalouden tilastomääritelmää tulisi uudistaa ottamaan paremmin huomioon maaseudun tietotalous. Vastuutaho: Tilastokeskus
5. Erityisesti ennakointitiedon tarve sekä yrityksissä että maaseudun julkisella sektorilla ja yhteisöissä on suuri. Kunnissa on tarvetta tiedolla johtamisen osaamiseen. Mutta ensin tarvitaan toimiva infra, sitten alustat, kerättävän tiedon saatavuus ja avoimuus, sekä osaaminen sen käyttämiseen. Vastuutaho: Kuntaliitto
6. Olennaista on maaseutuerityisen tietotalouden kehittäminen, siihen ei panosteta muualla. Kysymys on usein paikallisen tiedon, myös kokemustiedon oivaltavasta yhdistämisestä. Tietotalouden edellyttämät kyvyt soveltaa tiedon käyttöä ja digitaalisia välineitä ovat riittämättömiä mahdollisuuksiin nähden. Se edellyttää näiden innovaatioiden syntymisen tukemista räätälöidyin toimin. Vastuutaho: Maaseutuverkosto
7. Maaseudun tietotaloutta kehitettäessä korostuvat kuntia laajemmat oppivat alueet, joiden selkeä, tietotaloutta esillä pitävä tahtotila heijastuu mahdollistavana myös yrityksiin. Yksittäinen asia ei paljon muuta, mutta talouden ekosysteemitason liikahdukset sitäkin enemmän. Vastuutahot: maaseudun kunnat, kaupungit, yritykset, neuvontajärjestöt
8. Jotta tietotalouden yrityksiä uskalletaan maaseudulle perustaa, tarvitaan kiinteitä tietoliikenneyhteyksiä, sillä näiden yritysten toiminnassa netin nopeus on edelleen keskeinen määrittäjä. Markkinaehtoisuudella eteneminen on ollut virhe siellä, missä ei ole markkinoita. Sinne ei ole syntynyt kunnollista maaseudun tietoliikenneinfran liiketoimintamallia. Infra ja palvelutoiminta olisi eriytettävä. Siellä, missä markkinat eivät toimi, tietoliikenneyhteydet on nähtävä perusinfrana. Nykyisellään tarjolla olevat politiikkavälineet ovat repaleisia, usein kohtuuttoman huonoin ehdoin. Vastuutaho: LVM
9. Digitaalisen kuilun maantieteellinen ulottuvuus on sisällytettävä politiikkatoimiin ja sen toteutusta ja vaikutuksia on seurattava. Digitalisaation mahdollistamat paikkariippumattomat toiminnot ovat lieventäneet maaseudun sijaintihaittaa, mutta eivät poistaneet sitä. Alueellisen digitaalisen kuilun kaventaminen edellyttää paikallisesti räätälöityjä sekä yhteisöperustaisia ratkaisuja ja teknologiariippumattomia toimenpiteitä. Laissa määritellylle tavoitteelle nopeiden tietoliikenneyhteyksien saatavuudesta koko maahan on edelleen vankat perusteet. Vastuutaho: LVM
10. Tietoliikennepolitiikassa on tunnistettava monipaikkaisuus. Tietotaloudessa työnteko muuttuu yhä paikkariippumattomammaksi, mutta monipaikkainenkin asuminen pysyy paikkaan sitoutuneena. Monipaikkainen väestö kuormittaa niin kausi- kuin vakituisten asukkaiden tietoliikenneyhteyksiä. Monipaikkaisuuden huomioimisessa ja sen mahdollisuuksien edistämisessä tietoliikenneyhteyksien parantaminen on konkreettinen toimi, jota ei saa jättää huomiotta. Vastuutaho: LVM
11. Kestävyysmurroksen talouden on palveltava kokonaisvaltaisesti elämän dynamiikkaa maaseudulla. Tietotaloutta tulee ohjata siihen suuntaan, että se rakentaa tätä niin kutsuttua uusintavaa (regeneratiivista) maaseudun taloutta. Asetetaan sekä yksityisten että yhteisöllisten yritysten tuen ehdot siten, että niissä kerättävä ja käytettävä tieto luo ja ylläpitää ekososiaalisesti elinvoimaisia järjestelmiä esimerkiksi uudenlaisilla paikallistaloudellisilla kytkennöillä. Jaetaan näitä käytäntöjä kansallisesti ja kansainvälisesti. Vastuutaho: CAP-suunnitelma, Maaseutuverkosto

Lue lisää

Lehtonen, O. & Voutilainen, O. (2021) Kaupunkien ja maaseudun välinen digitaalinen kuilu on syventynyt korona-aikana. Maaseutupolitiikan blogi. 10.12.2021. https://www.maaseutupolitiikka...

Lehtonen, O., Voutilainen, O. & Muilu, T. (2023). Tietoliikenneyhteydet ja kuntien mahdollisuudet hyötyä digitalisaatiosta. Terra, 135(1), 3–26. https://doi.org/10.30677/terra...

Voutilainen, O., Lehtonen, O., Muilu, T. & Heiskanen, V. (2023). Riittävätkö mobiiliyhteydet monipaikkaisen maaseudun tarpeisiin? HybridiSuomi, Artikkelit, 4.4.2023. https://hybridisuomi.fi/artikk...

Kirjoittajat:

Hilkka Vihinen, tutkimusprofessori, Luonnonvarakeskus (Luke)

Michael Kull, erikoistutkija, Luonnonvarakeskus (Luke)

Olli Voutilainen, erikoistutkija, Luonnonvarakeskus (Luke)

Mikko Weckroth, erikoistutkija, tutkimuspäällikkö, Luonnonvarakeskus (Luke)