Politiikkasuositus 7/2022: Fossiilitalouden jälkeisestä yhteiskunnasta kaivataan visioita

Fossiilitaloudesta luopumisen tiedetään muuttavan yhteiskuntaa perusteellisesti. Silti kokonaisvaltaisia visioita uudesta maailmanmallista ei ole juurikaan tehty. Maaseudun paikka tulevaisuuden kestävässä yhteiskunnassa (MAKE) -hankkeessa hahmoteltiin visiota, arvioitiin kymmentä kestävän yhteiskunnan ilmentymää maaseudun elinvoimaisuuden näkökulmasta ja tunnistettiin kestävyysmurroksen kipupisteitä. Visiossa 1) fossiilisista panoksista ja tuotteista on luovuttu ja ne on korvattu uusiutuvilla, 2) luonnonvarat ovat paikallisessa tai ainakin kansallisessa hallinnassa, 3) kertakäyttötaloudesta on siirrytty kestokäyttötalouteen, 4) yhteiskunnan perustana ovat hajautunut bio- ja kiertotalous sekä paikallisyhteisöt, 5) kohtuutalous on korvannut kulutustalouden, 6) luontokin kukoistaa ihmisen rinnalla ja 7) muutokseen sisältyvistä väistämättömistä kriiseistä selvitään omavaraisena ja muutoskykyisenä.

Tutkimukseen perustuvat politiikkasuositukset

• Visiot: Fossiilitalouden jälkeisen maailmat visiot auttavat tunnistamaan nykyisestä luopumisen ja uuden syntymisen. Monet nykyiset tiekartat ja ”ruvetaan olemaan kestäviä” -tyyliset tavoiteohjelmat tai julistautumiset hiilineutraaliksi tietyllä tavalla lasketun sertifikaatin turvin eivät edusta muutoksen reunaehdot ja systeemiset lainalaisuudet tunnistavia visioita. Monien yhteiskunnallisten ilmiöiden kehitystä luonnehtii vahva polkuriippuvuus, jota pitävät yllä tiettyyn liiketoimintaan, teknologiaan tai toimintatapaan sidotut investoinnit, sopimukset, normit, lait, tarkastelutavat, arviointiperusteet, käsitteet, valtasuhteet, uskomukset ja osaamisperustat. Nämä muovaavat huomisesta eilisen kaltaista. Koko yhteiskunnan metabolisen perustan muutos on niin laaja ja syvä murros, että sitä koskevia visioita tulee laatia runsaasti. Samalla pitää viestiä aktiivisesti ja määrätietoisesti edessä olevan muutoksen merkityksestä, systeemisestä luonteesta, mittakaavasta, tarpeellisuudesta ja vaikutuksista.

• Talousmalli: Nykyinen talousmalli perustuu jatkuvaan talouden ja kulutuksen kasvuun, joka ei tapahdu irrallaan materiaalisesta todellisuudesta. Globaalitalouden BKT ei voi nelinkertaistua myös seuraavan 40 vuoden aikana ilman merkittävää ympäristökuormituksen kasvua. Vaikka fossiilienergia ja -materia saataisiin korvattua uusiutuvalla energialla ja materialla, kulutustason kasvun vaikutukset luonnonkirjolle ovat tuhoisia. Tämän vuoksi kestävyyssiirtymä edellyttää nykyisen talousmallin kriittistä tarkastelua. Kohtuutalous olisi talous- ja yhteiskuntamallina kasvutaloutta paikallisempi, omavaraisempi, monimuotoisempi ja modulaarisempi. Monet yhteiskunnan instituutiot, kuten eläkejärjestelmä tai sosiaaliturvajärjestelmä, eivät ole nykyisellään yhteensopivia tällaisen talousmallin kanssa. Tämän vuoksi kasvutalouteen nojaavia instituutioita tulisi arvioida kriittisesti ja kattavasti suhteessa niiden kykyyn mukautua kohtuutalouteen. Kohtuutalouden sisältöjä voisivat olla esimerkiksi velkavetoisen kasvun ja finanssitalouden ansaitsemattomien tuottojen rajoittaminen, perustarpeiden tyydyttämisen turvaaminen, ympäristöoikeudenmukaisuus, paikalliset järjestelmät (ruoka, energia), yhteisöllisyys, ekosysteemeistä huolehtiminen, omavaraistalous, jakamistalous ja uudet työmuodot. Maaseudulla on hyvät edellytykset toimia nykyistä paikallisemmin järjestäytyneen kohtuutalouden ja todellisen kestävyysmurroksen edelläkävijänä; tälle pohjalla kannattaa rakentaa uutta toimintaa ja viestintää.
• Kompromissitarpeet: Harva askel kohti parempaa kestävyyttä tuottaa edistystä tasapainoisesti kaikilla kestävyyden ulottuvuuksilla. Yhdenkin ulottuvuuden sisällä voi olla vastakkaisia vaikutuksia. Julkista keskustelua hallitsevat edelleen yhden ulottuvuuden hegemoniaväitteet, jotka eivät tunnista ristiriitoja. Kestävyyssiirtymän toteutuminen edellyttää taloudellisten, ympäristöllisten ja sosiaalisten ulottuvuuksien välisten ristiriitojen ja kompromissitarpeiden tunnustamista, tunnistamista ja arviointia. Ruoka-, energia-, liikenne- ja yhdyskuntajärjestelmiä tulisi tarkastella kokonaisuuksina, systeemeinä. Eri hallinnonalojen tulisi syventyä keskustelemaan yhteisestä agendasta, jolla fossiilitaloudesta luovutaan nopeasti ja siten, että ymmärretään mitä se vaatii ja miten se vaikuttaa koko yhteiskunnan tasolla.

• Korvaamistalous: Koska ihmiset eivät voi elää ilman fyysisiä puitteita, fossiilitaloudesta luopuminen vaatii uudenlaisia energia- ja materialähteitä ja niiden entistä tarkempaa hyödyntämistä. Fossiilitalouden jälkeinen energia- ja materiaperusta siirtyy ”tuolta kaukaa” näkymättömistä ”tänne lähelle” näkyväksi. Monet fossiilitaloutta korvaavat raaka-aineet, tuotteet, palvelut, asumismallit ja elämäntavat sijaitsevat maaseudulla. Fossiilitalouden merkittävät ongelmat pitää tuoda nykyistä selvemmin esille ja muuntaa yhteiskuntaan, yrityksiin, yhteisöihin ja ihmisiin vaikuttaviksi eettisiksi ja taloudellisiksi taakoiksi. Uusien vaihtoehtojen vahvistaminen tulisi olla strategista ja jatkuvaa toimintaa, jotta vanhasta on ylipäänsä mahdollista luopua. Fossiilitalouden ydintoimijoilla on valtaa ja pääomia, joilla muutosta voidaan hidastaa ja rajoittaa. Uusien vaihtoehtojen tukemisen täytyy olla niin voimakasta, että fossiilitalouden valtarakenteet eivät rajoita kehitystä.

• Luonnonvarat: Fossiilitaloudesta luopuminen ei ole mahdollista ilman uusiutuvien luonnonvarojen hyödyntämistä, mutta toisaalta uusiutuviin luonnonvaroihin perustuva talousmalli ei voi kasvaa rajattomasti. Luonnonvarojen omistaminen ja hallinta on tulevaisuudessa yhteiskunnan toimintakyvyn vakuutus. Ulkomaisilla omistajilla – kuten erilaisilla rahastoilla, suuryrityksillä tai valtiollisilla toimijoilla – ei ole intressiä pitää huolta Suomen yhteiskunnasta, talouden ja ympäristöstä. Siksi luonnonvarojen kuten metsien, peltojen ja vesien siirtymistä ulkomaiseen omistukseen pitää voimakkaasti rajoittaa, ja säilyttää niiden omistus paikallisena ja moniarvoisena.

• Maaseutu: Maaseudulle avautuu murroksessa ennennäkemättömiä mahdollisuuksia sekä liiketoiminnan ja asumisen että ekologisen, yhteisöllisen ja kohtuullisen elämäntavan saroilla. Kaupungit ovat ja tulevat olemaan aliomavaraisia kulutus- ja hallintokeskuksia, joiden riippuvuus kotimaisesta maaseudusta saa uusia, syvempiä ja monipuolisempia muotoja kun fossiilipanoksista luovutaan. Maaseutu on kuitenkin vaarassa ajautua epämääräiseksi resurssi- ja suojeluperiferiaksi, ellei sillä ole vahvaa horisontaalista toimijuutta ja valtaa ”omissa asioissaan”. Maaseudun tulee löytää oma tiensä ja määritellä ennakoiden oma paikkansa fossiilitalouden jälkeisessä yhteiskunnassa. Maaseudun toimijuus on hajallaan pienissä yhteisöissä ja organisaatioissa, ja sen vahvistaminen vaatii uudenlaisia verkostoja ja toimintamalleja, ehkä jopa uusia poliittisia organisaatioita. Lisäksi tulee luoda uusia kestäviä vaihtoehtoja mahdollistavia rakenteita sekä vahvistaa maaseudun toimijoiden tulevaisuudenuskoa, jotta tulevaisuusinvestointeja uskalletaan tehdä.

• Kriisinkestävyys: Historiallisesti yhteiskunnan ja talouden rakenteet ovat muuttuneet merkittävästi kriisien kautta. Sellaisia on näköpiirissä myös tulevaisuudessa. Yhteiskunnan kriisinkestävyys tulee rakentaa fossiilitalouden jälkeisen ajan resurssien, rakenteiden, instituutioiden ja toimijoiden perustalle. Ne eivät voi siis olla samoja kuin nykyisessä mallissa ja esimerkiksi huoltovarmuuden ei voida ajatella perustuvan yksinomaan toimiviin markkinoihin. Maaseutu ja eritoten sen alkutuottajat ovat fossiilitalouden jälkeisen yhteiskunnan kriisinkestävyyden ytimessä. Uudenlaisen kokonaisuuden rakentaminen edellyttää muutoksia muun muassa lainsäädännössä (mm. maankäytön ohjaus, energiamarkkinat, rakentamismääräykset, maatalous- ja aluepolitiikka). Maaseudun rooli korostuu perinteisesti aina isojen kriisien myötä, mutta fossiilitalouden jälkeisen ajan yhteiskunnallista kriisinkestävyyttä olisi syytä lähteä rakentamaan suoraan paikkaperusteisesti luonnon, luonnonvarojen ja paikallisyhteisöjen pohjalta.

Tutkimuksen havainnot

Tässä tutkimushankkeessa pohdittiin, millaisessa yhteiskunnassa saattaisimme elää sitten kun ilmastonmuutoksen aiheuttaneesta fossiilitaloudesta on luovuttu ja millainen maaseudun rooli silloin olisi. Tutkimusprosessissa edettiin vision pohtimisesta kymmenen merkittävän ilmentymän analyysiin ja edelleen toimenpiteisiin, joiden avulla fossiilitaloudesta voitaisiin luopua ja siirtyä kestävämpään yhteiskuntaan. Tarkastellut fossiilitalouden jälkeisen maailman ilmentymät olivat biokaasu, biokuidut, kotimainen kala, luonnontuotteet, maaseudun kiinteistöjen energiahuolto, maatalouden ravinnehuolto, metsänomistus, puurakentaminen, tuulivoima ja vaihtoehtoiset proteiinilähteet. Siirtymälle fossiilitalouden jälkeiseen aikaan tunnistettiin aineistosta 20 kipupistettä, joita asiantuntijat arvioivat kyselyssä.

Kestävyysmurroksen kipupisteistä rakentui syy-seuraussuhteiden verkko (kuvio 1). Kattavia visioita fossiilitalouden jälkeisestä yhteiskunnasta on niukasti. Visioiden puuttumisesta seuraa suoraan se, että muutosta ei tavoitella määrätietoisesti (kun ei tiedetä mihin lopulta pyritään), ristiriitoja ei tunnisteta (kun kokonaiskäsitystä asiasta ei ole) ja jatkuvan talouden ja kulutuksen kasvun talous- ja yhteiskuntamallia ei haluta arvioida kriittisesti (kun sitä ei nähdä tarpeelliseksi). Monet kestävyyssiirtymän kipupisteistä olisivat lievempiä tai paremmin ratkaistavissa, jos yhteiskunnassa pureuduttaisiin juurisyiden käsittelyyn. Silloin hoidettaisiin enemmän ”vaivaa” ja vähemmän siitä aiheutuvia ”oireita”. Oheiseen infograafiin (kuvio 2) on koottu tutkimuksen keskeiset tulokset.

Kuvio 1. Kestävyysmurroksen kipupisteet.

Kuvio 2. Visio fossiilitalouden jälkeisestä kestävästä yhteiskunnasta ja matka sinne.